LAUTP:n Taitokoulut käynnistyvät elokuussa
Julkaistu: 26.06.2021 00.00

LAUTP:n Taitokoulut käynnistyvät elokuussa

Taitokoulut tarjoavat junioreille lisäharjoittelua, joiden tavoitteena on tukea ja vahvistaa pelaajien henkilökohtaisten jalkapallotaitojen kehittymistä.

Myös urheilullisten ominaisuuksien kehittäminen kuuluu Taitokoulun tavoitteisiin.

Joukkueiden viikon harjoittelussa huomioidaan Taitokoulut. Siksi Taitokoulut on sijoitettu viikko-ohjelmassa lähtökohtaisesti maanantaille.
Yksittäisiä harjoituksia voi olla myös muinakin päivinä, mutta oman joukkueen harjoittelua ei ole samana päivänä kyseisissä ikäluokissa.

Taitokoulut käynnistyvät P11-P8 ja T12-T9 ikäluokissa (2010-2013 synt. pojat, 2009-2012 synt. tytöt).

Taitokouluryhmät muodostetaan ikäluokittain ilmoittautumisten pohjalta.

Taitokoulut toteutetaan avoimina eli kaikki halukkaat pelaajat kyseisistä ikäluokista voivat ilmoittautua mukaan.

Taitokoulupäivä on maanantai. Taitokoulujakso toteutetaan 2.8 lähtien joka maanantai 4.10 saakka Lauritsalan tekonurmi1 klo 16.30-17.45.
Kaikkiaan Taitokoulussa on kaikkiaan 10 harjoituskertaa. Taitokoulumaksu on 45 € sisältäen ohjatut harjoitukset kyseiseltä ajanjaksolta.
Taitokoulusta vastaa seuran valmennuspäällikkö.

Ilmoittautuminen Taitokouluun tapahtuu alla olevalla lomakkeella.

Toivotaan että mahdollisemman moni juniori EM-kisojen innoittamana lähtee kehittämään omia futistaitojaan !

Lisätietoja: Valmennuspäällikkö Jyri Puhakainen, jyri.puhakainen@lautp.fi, 044 065394