Jalkapalloseurojen kannanotto ja ehdotus optimiratkaisulle sisäliikuntahallihankkeessa
Julkaistu: 23.11.2021 13.02

Jalkapalloseurojen kannanotto ja ehdotus optimiratkaisulle sisäliikuntahallihankkeessa

(Julkaistu Etelä-Saimaan lukijat palstalla 23.11.2021)

Jalkapalloseurojen kannanotto ja ehdotus optimiratkaisulle sisäliikuntahallihankkeessa

Ammattikoulun kenttä eli Amis on jalkapallon ainoa ympärivuotinen harjoittelu- ja kilpakenttä Lappeenrannassa ja sen kehittäminen ja olosuhteiden parantaminen on jalkapalloseurojen yhteinen tavoite. Nyt suunnitteilla on siis ratkaisu, jossa Lappeenrannan Ammattikoulun jalkapallokentälle olisi tulossa jalkapallokentän seuraksi myös sisäliikuntahalli. Mutta investoinnin kustannusnousu jo 11-12 M€ tasolle sekä tulevien vuosittaisten käyttökustannusten suuruus nähdään perustellusti isona haasteena.

Jalkapallokentän osalta tuo yllä oleva ratkaisu siis mm. siirtäisi kenttää osien Arboretum-puiston sisään, kentän korkotasoa nostettaisi ylöspäin ja tukimuurejakin tulisi, sekä isoja valotolppia jouduttaisi siirtämään. Eli kentän siirto Amiksen alueella paikasta toiseen nostaa hintaa jo näistäkin syistä. Samoin se nostaa investointia, kun itse sisäliikuntahallia pieneen tilaan erilaisilla kalliilla teknisillä ratkaisuilla (mm. nostettavilla hydraulitoimisilla kaarteilla) joudutaan suunnittelemaan.

Entä pysäköinti: jo nyt Amiksen pysäköintipaikat ovat hyvin täynnä sekä aamulla ja päivällä SAMPO-koulupäivän aikaan, sekä sitten illalla jalkapalloharjoitusten ja ottelutapahtumien aikana. Miten ratkaistaan mahdollisesti 60-70%:sti kasvava pysäköintitarve kun samalla olemassa olevassa suunnitelmassa pysäköintitilat vähenee radikaalisti? Yhtälö ei vain toimi.

Nostaisimme esiin nyt sen, että tutkittaisiin mitä maksaisi yhdistetty yleisurheilu-, jalkapallo- ja pesäpallohalli toiseen paikkaan, vaikkapa Harapaisen kentän laajalle alueelle. Juuri mm. näille lajeille toteutettu Pajulahti -halli vuonna 2010 maksoi alle 10M€. Nykyrahassa tietenkin enemmän, mutta sellaisen vertailulaskelma kiinteänä tai ylipainehallina olisi perusteltua tehdä. Ja sitten niiden vertailu Amiksen sisäliikuntahalliin (investointi, käyttökustannus, tulokertymä, kaupungin nettokäyttökulu).

Sisäliikuntahallin käyttökustannukset ovat monen tahon huoli perustellusti: siksikin hieman isompi halli selkeästi laajemmalla vakiokäyttäjäjoukolla (YU+jalkapallo+pesäpallo) nostaisi käyttöasteen korkeammalle ja toisi käyttäjiä ja todellisia ulkopuolisia tuloja enemmän, jolloin käyttökuluille olisi maksajia.

Järkevä kompromissi hallin yksityiskohdissa toisi varmasti merkittävän edistysaskeleen kaikkien nyt puutteellisissa olosuhteissa syksyllä, talvella ja keväällä toimiville vahvaa nuorisotyötä tekeville lajeille.

Ja isompi halli toisi moninkertaisesti tapahtumia Lappeenrantaan, ainakin jalkapalloturnauksia.

Arviomme mukaan, sisäliikuntahallin koulujen ulkopuolinen käyttöaste ei nousisi lähellekään samaan kuin ehdottamallamme yhdistelmähallilla, eli ehkä vähän suuremmalla investoinnilla toiseen paikkaan voisi saada ihan jotain muuta. Ja samalla säästettäisi kaikki Amiksen ns. turhat muutostyöt (valojen siirto, puiston kaivaminen, koko kentän tason nosto ylöspäin, muuritukset, pysäköintihaasteet ja -kustannukset).

Entä esimerkiksi Harapainen paikkana? Jos kouluilla on kuitenkin lopulta halua silloin tällöin käyttää kouluissa ja urheilutalolla jo olevien tilojen lisäksi vaihtelun vuoksi muita tiloja, niin Harapainen ison hallin paikkana on kulkuetäisyydellä kaupungin Kesämäen, Kimpisen ja Myllymäen kouluista. Lyhyt etäisyys juna-asemalta on erittäin iso plussa.

Rakentavasti,

Kari Suninen PEPO Lappeenranta ry

Saku Puhakainen LAUTP ry

Vesa Tiittanen FC LaPa ry

Sari Suonio Joutsenon Kullervo jp-jaosto

Janne Borgström Kultsu FC ry

Aleksi Koskinen Liry ry

Joni Mukala Lappeen Jalkapalloklubi ry

Aki Saira FC Potkupallo ry